tiistai 30. toukokuuta 2017

Heitin talviturkin Depan rannalle. Tai osa sanoo ettei sitä lasketa, jos täällä heittää ;)

Tähän asti olen siis ollut apuhoitajien kanssa. Tässä ajassa on tuota pesemistä ja syöttämistä jo aika paljon ehtinut tehdä.
Täällä on Tenan 3in1 pesulotioni käytössä ja muutenkin Tenan tuotteita, paitsi vaipat. Esim. pesulaput, joihin on ollut totuttelemista. Suomessa olen käyttänyt lähinnä pussi/ hanska- versiota, vai miten kukakin sitä kutsuu. Täällä on paperiarkki versio, joka pitäisi näppärästi pyöräyttää käden ympäri ja sillä pestä. Ei kuulosta hankalalta, miten voikin tuntua niin kömpelöltä :D

Eilisestä asti olen seurannut sairaanhoitajien työskentelyä. Sen takia että täällä sairaanhoitajat tekevät paljon sellaista mitä meillä tekevät lähihoitajat. Esim. haavanhoito, kaikki pistokset, verensokerin mittaus, inr- arvon mittaus ja verenpaineen mittaus. Jonkin verran mittauksia ja pistoksia olen tehnyt, mutta tietenkin sen puitteissa mitä olemme opetelleet.

Kaikki hoitajat ovat täällä kyllä olleet minulle mukavia ja suurin osa yrittää puhua edes jotain. Kovasti on kännyköiden google translatea naputeltu. Osa hoitajista puhuu minulle paljon vaikkakaan ei mitään muuta kuin espanjaa. Muutaman hyödyllisen sanan on silläkin tavalla oppinut. Jos huomaa jotain sanaa toistettavan potilaiden kanssa, niin kannattaa kysyä mitä se tarkoittaa. Ohjaaminen käy sitten helpommin, koska eiväthän vanhukset täällä englantia osaa. Jos ei mitään muuta voi sanoa, niin käyttää sitten vaikka eri kohteliaisuus fraaseja erilaisilla äänenpainoilla. Sekin auttaa välillä.
Nuoret puhuvat englantia melko hyvin, varsinkin koulun asuntolalla, missä majoitun.

Innostuin suuresti täällä käytettävistä turva neuloista. Joillekkin varmasti tuttuja, mutta itse näin nyt ensimmäistä kertaa käytössä.
Esimerkiksi kaikki neulat tulevat taitettavan neulasuojan kanssa. Insuliinikynässä on neula, joka työntyy esiin vasta kun kynän painaa iholle. Neula on myös kertakäyttöinen, sitä ei voi virittää uudelleen.

Yritin kysyä, että minne vanhat lääkkeet laitetaan, mutta tuntui että kysymystä ei oikein ymmärretty. Käytetyt lääkelaastarit ainakin näyttävät menevän ihan roskikseen vain. Ja lääketabletti annetaan vaikka se vähän tippuisikin lattialle. Aika ahkerasti täällä kyllä siivoaja käykin lattioita luutuamassa.
En ehkä ihan heti muista, missä mitäkin on... Täältä kerätään "kulhoon" mukaan se mitä tarvitaan. 

Välineet viedään sitten sairaanhoitajan kärryyn. Joka osastolla on oma. Sisältää valmiina esim. voiteita, puhdistusaineita yms. haavanhoitotarpeita.

Insuliinikynä valmiina käyttöön.


Käytetty neula.


 
Neula valmiina käyttöön, suojus käännetty pois paikalta.







  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti